21.5.2015

Merta ja rantaa

Ensimmäinen puolikas

Toinen puolikas
Sylvään koululle tilattiin kevätjuhliin 21 metriä leveä ja 2,4 metriä korkea merimaisema, kahdessa osassa. Malliksi tuotiin biologian kirjassa oleva piirretty kuva, jonka pohjalta lähdin (aluksi vain minä) suunnittelemaan yhtenäistä kokonaisuutta yhdistelemällä oikeita kuvia toisiinsa.

Kun karkasin tekemään kuuta, suunnitelmani pohjalta tehtiin photoshopilla yksi kokonaisuus ja harjoittelu alkoi. En siis päässyt ollenkaan harjoittelemaan, ja kuun valmistuttua jouduin sukeltamaan suoraan oikeaan työhön; neljä ihmistä maalasi taivaan. Sain tehdä osan puista, jotka valmiina eivät olleet tarpeeksi hyviä. Tein yksin uudet puut, harjoitustyötä katsoen, ja niistä tykättiin vielä vähemmän. Sitten tein osan kolmansista puista, jotka kelpasivat.

Lisäksi tein puolet aalloista, joista tuli aika siistit. Haasteena tässä työssä oli se, että se oli niin iso ettei sitä voinut tehdä yksin, ja jokaisella on erilainen siveltimenjälki... Hyvin saatiin kuitenkin tyylit sulautumaan.Lisäksi kangas tuntui todella oudolta, ikäänkuin se olisi hylkinyt maalia. Lisäksi maalia tihkui hieman pohjamaalin läpi, ja lattialla ollut puolikas liimautui aika hyvin kiinni lattiaan. Meni muutama tunti siinä kun neljä ihmistä repi sitä irti.

Lisää sirkusta!

Hyvä juttu että räkätauti iski enkä pääse ylös sängystä kaatumatta lattialle (kiitos äiti ja iskä), nyt on aikaa päivitellä blogiakin. Jospa blogin päivittäminen piristäisi sen verran että pystyisi raahautumaan 200 metriä apteekkiin hakemaan finrexia...

Mutta, mutta... Toinen seinäprojekti (jotka meille annettiin syksyllä) on valmis. En ollut ryhmässä joka tämän suunnitteli, mutta toteutuksessa olin mukana. Omakin naamani on nyt ikuistettu valokuvatapetille kätsäkoulun seinälle, Akselia vastapäätä.

Suunnitelmana oli kai ensin maalata seinälle sirkus, mutta Harri ylipuhui tekemään sirkusteltan sketchupilla ja kerkythealla, photoshoppaamaan päälle oikeita kuvia ihmisistä ja tilaamaan valokuvatapetin, mikä kuulosti paljon jännemmältä kuin maalaus. 

Mutkia matkaan toi se, ettei kukaan osannut käyttää kunnolla photoshoppia, liisteriin tuli möykkyjä, eikä kukaan ollut koskaan tapetoinut, Lisäksi mittasuhteet olivat menneet hieman väärin: meillä on kuvassa noin 20cm korkea tupakantumppi ja lähes metrin korkuinen pullo.

Kuvaan sisältyy tarinakin, jonka voi lukea täältä. Alareunassa komeilee ryhmämme yhteinen taitelijanimi: S/S TIMESSA.
pakollinen selfie itseni kanssa...



13.5.2015

Kuu taivaalta

Kuunpalaset sahattuina, tukipalojen testailua...
Sain tehtäväksi tavoitella kuuta taivaalta. Osastolle tuli siis tilaus tehdä kuunsirppi häihin, jonka päällä voisi istua. Kokonaisuuteen kuuluisi myös pilviä ja taustakangas.

Lähdin siis suunnittelemaan projektia aluksi yksin Maurin neuvojen ja asiakkaan toiveiden pohjalta. En todellakaan lähtenyt soitellen sotaan, niinkuin yleensä teen, vaan tein suunnitelmaa ainakin yhden päivän (8h) ajan. Kun toteutustapa, materiaalit ja mitat olivat selvillä, rekrytoin muutamia luokkatovereita avuksi. Yksi meistä teki laatikon johon kuu kiinnitetään, yksi pilvet, kaksi taustakankaan ja itse tein sirpin. Hommaan meni alle viikko, olisi varmaan mennyt vähemmänkin jos en olisi arkaillut pistosahan kanssa.

Aloitin ottamalla 12mm havuvanerin lattialle ja piirtämällä kuun puolikkaat sille suuren harpin kanssa. Sirppi tuli siis kahteen osaan, mikä helpotti kuljettamista. Kuunpalaset kiinnitettiin yhteen kahdella n. metrin pituisella kertopuun puolikkaalla. Arkailin hieman pistosahan käyttöä, pelkäsin että pilaan koko jutun ja sahasin viivan ohi. Piti siis sahata muutaman kerran uudelleen samat kohdat. Kun palaset oli sahattu, ne olivat aika vimpuloita joten vedin ne hiomakoneella pyöreiksi. Sisäkaaren pyöristäminen tuntui ihan mahdottoman hankalalta, mutta tein parhaani. Pistosahan käyttöön tuli ainakin uutta varmuutta.

Palaset pohjamaalattuina
Sahaamisen ja hiomisen jälkeen pyöristin käsijyrsimellä reunat ja varmistin että kuunpalaset sopivat yhteen. Toista piti mennä hiomaan nauhahiomakoneella hieman, reuna oli ei niin suora.

Kun varmistelut oli tehty, kannoin kuunpalaset maalauspuolelle, kittasin suurimmat reiät umpeen ja aloitin maalauksen. Pohjamaalasin vain toisen kuunpuolikkaan, värväsin luokkatoverin pohjamaalaamaan toisen; sahaamiseen, uudelleen sahaamiseen ja hiomiseen oli jo mennyt paljon enemmän aikaa kuin olin suunnitellut, ja hän etsi tekemistä.

Kun pohjamaali oli kosketuskuiva, piirsin kraattereiden reunat oikeille kohdille purkkien kansien avulla. Maalin kuivuttua kiinnitin kuunpalaset yhteen, otin kittiä kauniiseen käteen ja yritin kansien avulla tehdä kauniita pyöreitä kolmiulotteisia kraatereita: ei onnistunut. Kun kansi nostettiin kuvio meni pilalle. Tyydyin siis vain tekemään kraaterit käsin, seuraten lyijykynän viivoja.

Palasten kohtauspaikka, kittikraatteri ennen maalausta.
Kittikraatereiden kuivumiseen meni jonkin aikaa, joten aloitin muun kuun maalauksen sillä välin. Asiakas oli toivonut että värimaailma olisi aika mustavalkoinen, mutta kokeilussa harmaat pilkut erottuivat turhan hyvin pohjaväristä. Tein kuviot, jos niitä voi kuvioiksi sanoa, oman harkintani mukaan todella vaalealla sinertävällä lilalla.


Kitin kuivuttua maalasin koko kuun ja tein pieniä korjailuja. "Kuvioinnin" tein luonnonsienen ja pienen todella huonon siveltimen kanssa.

Kun kaikki oli tehty, piti ruveta miettimään kuun kiinnitystä penkkiin. Penkkiin oli epähuomiossa jätetty etualalle porras, joka piti sahata todella varovasti pois, sillä kuu kiinnitettiin juuri siihen. Sahasin sen varmaankin kolme kertaa ennen kuin porras lähti viemättä mitään ylimääräistä mukanaan.



mittailua...
Seuraava haaste oli käytännön toteutus: laatikossa oli kertopuun pätkä sisällä, johon ruuvien tulisi osua kuun läpi. Itselläni ei ollut mitään tietoa laatikon mitoista, eli jouduin tekemään muutamia mittauksia ennen kuin löysin ruuveille paikat ja mitat. Sitten porasin kuuhun pari reikää ja kiinnitin sen penkkiin. Koko homma pystyyn. ja tättärää! Taustakankaan maalarit saivat vihdoinkin tietää mihin kohtaan kannattaa kankaassa maalata tähtiä.


Lähes valmista! Pilvet väärillä kohdilla...
Täysin valmiista hommasta en sattunut ottamaan kuvaa...


Tässä vaiheessa kaikki oli jo melkein valmista. Laatikon sahattu osa piti vain maalata vielä mustaksi, mutta muuten kaikki oli kuun osalta valmista.


Vielä piti tehdä tienvarsikylttejä hääjuhlia varten. Tavaroita viedessä huomasi kyllä, että ne tulivat tarpeeseen...





Kyltit tehtiin kutsukortin tyylin mukaan, kirjaimien ja sydämien sapluunoiden mallit otettiin suoraan meille lähetetystä kuvasta. Tolppina toimi sahattu pahviputki. Kyltit tehtiin kaksipuolisiksi, eikä 6mm havuvaneri millään halunnut jäädä kiinni pahviputkeen....

7.5.2015

Valoa elämään

Kaikki osaston valot käytössä, osaa ei näy kuvassa
 Luulin jo kirjoittaneeni tästä aiheesta blogitekstin, mutta joko se on kadonnut jonnekin internetin ihmeelliseen maailmaan tai sitten muistin väärin. Mutta, tässä se sitten tullee.

Vuoden alussa harjoittelimme valojen käyttöä. Testailimme muun muassa erilaisia tapoja valaista taustakangasta, kolmiulotteista hahmoa ja molempia. Kokeilimme myös erilaisten päivänaikojen (aamu, päivä, iltäpäivä, ilta, yö) tunnelmien luomista valojen avulla.

Valaistuksesta oli jo pientä kokemusta, suunnittelin ja hoidin valoja ohjaamassani näytelmässä viime vuoden puolella, mutta en tiennyt niiden käytännöstä mitään, kuten siitä miten ne yhdistetään valopöytään saatikka miten ne kiinnitetään telineisiin. Nyt on nämäkin hommat selviä, ja muistan saaneeni valoista tarpekseeni. Nyt olen jo hieman suotuisammalla mielellä. 




Suuri valopöytä
Rauhallisuus

Iloisuus
Koko "näyttämö" valaistuna "enkelin", "paholaisen" ja "pummin" kanssa.
Kaikki osaston valot käytössä, kuten myös aurinko.


Kaikki muut kuvat ovat kadonneet kännykästäni... Pahoitteluni siitä kuvia kaipaaville.


Yhtä sirkusta

Sirkus tuntuu olevan yleinen teema tällä alalla.

Nyt ollaan parisen viikkoa tehty sirkusaiheisia tavaroita sirkusaiheiseen lasten tapahtumaan. Meiltä tilattiin pallonheittolevy, tikanheittolevy, puujalkoja, palava hularengas ja norsufondi. Itse olen ollut sen verran muissakin hommissa, joista päivittelen sitten myöhemmin, että sain vain tehdä palavan hularenkaan yhden luokkakaverini kanssa.



Tämä oli enemmän askartelua kuin rakennusta.

Toteutukseen käytimme sähköputkea, jonka läpi pujotimme hieman paksumman rautalangan josta teimme ympyrän. Sähköputken päälle vedimme mustaa teippiä, ja rautalangan peitimme liekeillä.

Liekit leikattiin hieman jämäkämmästä keltaisesta kankaasta ja maalattiin reunoilta oranssiksi. Ne kiinnitettiin rautalankaan kuumaliimalla.









Pallonheittolevyn teossa en päässyt toteutukseen mukaan, mutta sain olla mukana suunnittelemassa sitä. Heittelin muutamia ideoita eläimistä ja siitä mitä ne voisivat tehdä, ja sekoittelin värejä maalaajille.

Pallonheittolevy